La ciudad bonita

Kinkut on syoty, laatikot lotaistu ja yomessussa kayty..no ei ihan! Tamanvuotuiseen jouluun kuului enemmankin satumaisen kauniin Cartagenan polttava helle, rantaa ja pienta fiestaa Merídassa tapaamiemme brittien kanssa. Itse Cartagenaan siirtyminen ei kyllakaan sujunut yhta leppoisesti kuin joulunvietto. Tarkoituksena oli siirtya jo alkuviikosta Kolumbian suuntaan, mutta olimme vasyneita savannireissusta, joten paatimme levata yhden paivan valissa. Lahdimme siis tiistaina check outin jalkeen rinkat selassa kohti bussiasemaa, josta piti lahtea busseja todo el tiempo (eli koko ajan pitkin paivaa)  Maracaiboon, Venezuelan pohjoisosaan, lahelle Columbian raja-asemaa. Perilla meille selvisi, etta lahtoja on kahdella eri yhtiolla, molemmilla yksi paivassa. Bussilippuja naihin voi ostaa vain saman paivan lahtoihin, joten suosittuun loma-aikaan liput myydaan loppuun ennen yhdeksaa aamulla. Otimme taksin hostellille ja buukkasimme viela yhden yon. Seuraavana paivana olivat lahdossa myos Los Llanos -savanniretkella ja Merídassa tapaamamme kolmen brittimiehen porukka seka belgialainen tytto. Belgialaisen tyton kohdekaupunki oli Santa Marta, ja me muut olimme menossa Cartagenaan. Valitsimme lipunmetskausosaston, joka lahti keskiviikkoaamuna kuudelta taksilla kohti bussiasemaa ja ostamaan lippuja kaikille. Kun neljan hengen osastomme saapui bussiasemalle noin klo 6.15, oli jonossa ennen meita jo 22 nimea. Onneksi ne ovat taalla keksineet jonotussysteemin, jossa nimet laitetaan jarjestyksessa lapulle fyysisen jonottamisen sijaan, silla paasimme lopulta luukulle vasta kahdeksan jalkeen. Meidan piti siis menna kuudelta jonottamaan, odottaa, etta toimisto aukeaa klo 7.30, ja jonottaa taman jalkeen viela kahdeksaan ennen kuin saimme bussiliput koko joukko-osastolle. Eiko se olisi vain helpompaa myyda ne liput etukateen?

- Intian verran autoja ja ihmisia.

- Tulvan yllattamana.

Paasimme sitten keskiviikkona liikenteeseen Venezuelan Merídasta kohti Maracaiboa normaalisti vajaan tunnin myohassa klo 18 aikoihin. Matkan piti kestaa kuutisen tuntia, mutta saavuimme odotetusti perille kymmenen tunnin paasta aamuneljalta. Perilla meita odottikin mukava yllatys. Maracaibon asemalla oli tapettu taksikuski aiemmin samana yona ja Kolumbian rajalla oli tapettu nelja ihmista. Ilmeisesti nama liittyivat enemman Kolumbian sissitoimintaan ja paikallisiin kuin turisteihin, mutta olimme silti hieman huolissamme saapuessamme viela pimean aikaan asemalle. Selvittelimme taksikuskeilta jatkokyytia rajalle, mutta he eivat tuntuneet olevan halukkaita ajamaan rajalle (ymmarrettavaa). Loysimme sitten minibussin, joka oli lahdossa rajalle samalla kellonlyomalla. Hyppasimme ahtaaseen chicken bussiin reppujemme kanssa, ja hieman kylla hymyilytti, kun kanabussi lunasti maineensa paikallismiehen tuodessa oikeasti bussiin pienen pahvilaatikollisen kaakattavia kanoja. Kuski laittoi reggaetonin huutamaan, ja paraytettiin liikenteeseen. Matkalla kohtasimme pienen tulvan (ainahan jotain) ja parikymmenta isoa tai pienempaa armeijan tai poliisin osastoa, joista jokainen pysaytti meidat tarkastaakseen paikallisia henkilokortteja, ceduloita, ja meidan passejamme tai matkatavaroitamme. Yleensa tarkastuspisteet oli pystytetty korruptioraha mielessa. Yksi paikallinen kaveri roikkuikin koko ajan minibussin ovella puoliksi ulkona ja heilautti aina muutaman kilometrin valein matkustajilta kerattyja pikkuseteleita poliisisetan tai sotilaan kouraan, jotta matkamme sai jatkua pysaytyksitta. Poliisit onnistuivat kuitenkin vedattamaan kahta brittia ja belgialaista tyttoa keksimalla saannon, ettei ilmateitse Venezuelaan saapunut saa poistua maasta maitse (me muut olimme saapuneet maitse ja poistuimme maitse, joten "ongelmaa" ei ollut). Heilla oli vaihtoehtoina palata takaisin ja lentaa maasta pois (ei tullut kuuloonkaan), luovuttaa passit poliiseille tai  yllatysyllatys maksaa poliiseille sievoinen summa rahaa, ja asia olisi hoidossa. Tosin riskina oli, etta seuraavat poliisit yrittaisivat samaa. Tiedostimme kaikki, ettei kyseista saantoa ollut olemassa (alytonta!), mutta turistina tilanteessa vaihtoehdot ovat vahissa. Lahjonta kannatti, eivatka he joutuneet uudestaan poliisin uhreiksi. Reggaetonia paremmin koko tilanteeseen olisi sopinut joululaulumme "TIP tap TIP tap, tipe tipe TIP tap, TIPPAA TIPPAA tap". Korruptio sucks!

 - Viela lyhyt jono. Kolumbian puolella jono oli yli kymmenkertainen.

- Ilme kertoo kaiken.

Akkiseltaan sita voisi luulla, etta meno helpottuisi ja hommat lutviutuisivat helpommin, kunhan paastaan rajalle. Rajalle paastiin lopulta seitseman tunnin matkustuksen jalkeen (2-3 h piti menna). Hyppasimme bussista ulos ostamaan maastapoistumismaksun ja jonottamaan exit stampia Venezuelasta. Bussipojat kavivat onneksi hoitamassa poistumismaksulaput kollektiivisesti takaoven kautta, minka jalkeen jonotimme poistumisleimojamme arviolta reilun tunnin. Taman jalkeen saadimme bussihenkilokuntamme kanssa hetken jos toisenkin jatkoyhteyttamme Cartagenaan - mista saadaan ruokaa, missa vaihdetaan Kolumbian pesoja ja miten saadaan entry stampit eli  maahantuloleimat Kolumbian puolelta. Meidat kaskettiin jo kerran sisaan bussiin kaikkien kamojemme kanssa, ja sitten alettiin ihmetella, olikos niita vapaita paikkoja riittavasti ja mihinhan kuuden ihmisen rinkat mahtuvat. Hetken ihmeteltyaan jatkobussin saatajat komensivat meidat ulos ja laskivat puolisen tuntia vapaiden paikkojen maaraa (uskomattoman haastavaa!). Taman jalkeen meille ilmoitettiin, etta yhdelle ei olisi paikkaa, mutta he voisivat ottaa kyytiin silti. Laitoimme rinkat kyytiin ja lahdimme vaihtamaan rahaa. Taman jalkeen lahdimme hakemaan Kolumbian puolen rajapisteesta leimoja. Katsoimme suu auki jonoa, joka jatkui monta sataa metria. Rajan sulkeminen kuolintapausten vuoksi, joulu seka paikallisten lomat olivat saaneet raja-aseman aivan tukkoon. Pikaisesti laskettuna arvelimme jonossa menevan vahintaan viisi tuntia, emmeka todellakaan halunneet viettaa rajalla yota ja kuolla. Muutama peruspablo lahestyi meita ja kertoi, etta 50 000 COP/mieheen (n. 20e) niin leima hommataan jonon ohi takaoven kautta. Kallista korruptiohintaa miettiessamme ja jonottaessamme jatkobussimme kuski tuli ilmoittamaan meille, etteivat muut matkustajat jaksa odottaa meidan leimojamme (heilla siis oli ne jo tai olivat paikallisia), joten meidan tavarat oli jo heitetty ulos bussista. Otimme sitten rinkat selkaan, lykkasimme luotettavimman oloiselle Pablolle passit kateen ja jaimme odottamaan tuloksia. Puolen tunnin paasta meidat vietiin jonon ohi sisalle ja takahuoneeseen tai oikeastaan suoraan passivirkailijoiden taakse. Mielenkiintoista!  Ei taitaisi Suomessa paasta rajalla passintarkastustiskin taakse pallistelemaan. Pahinta oli nahda artyneita aiteja lastensa kanssa jonossa huutelemassa "GRINGO GRINGO!" Korruptiomaassa rahalla saa, mutta mielta se ei lammita. Jouduimme odottelemaan takahuoneessa viela puolisen tuntia ennen kuin kaikilla oli leimat passissa. Siirryimme taman jalkeen vahin aanin ulos ja pois jonottajien silmien alta. Lykkasimme homman hoitaneelle paikalliselle 20 euroa mieheen pikapalvelusta ja lahdimme etsimaan taksia ensimmaiseen Kolumbian puoleiseen kaupunkiin. Tama loytyi ja paasimme helposti ja halvasti (ainoan kerran talla matkalla) Maicaon bussiasemalle koko porukka.

- Varikas vanha kaupunki.

- Katse Vali-Amerikkaa kohti.

Asemalta loytyi liput Cartagenaan, saimme ruokaa ja istuimme bussissa odottamassa alle aikayksikon. Onpa kiva, etta joku sujuu mallikkaasti...tai sitten ei. Meille ilmoitettiin, ettei bussi lahdekaan mihinkaan. Laitettiin reput selkaan ja ihmeteltiin hetki ulkona, mitahan sita taas tapahtuu. Viereen tuli puolet aiempaa pienempi bussi, johon meidan olisi pitanyt mahtua. Eeva kavi tekemassa kierroksen ja totesi, etta paikalliset ovat jo varanneet pahveilla tai tuolit kaantamalla koko bussin, eika meilla ollut mitaan saumaa mahtua sisaan. Ehdimme jo kyrsiintya ja pyytaa rahojamme takaisin, kunnes hetken paasta meille osoitettiin kolmas bussi, jonne mahduimme ja siirryimme odottamaan. Parin tunnin odotuksen jalkeen bussi oli lopulta tayttynyt matkustajista, riittava maara juomien, syomisten, patukoiden, kellojen, ynna muun tilpehoorin myyjaa oli kaynyt bussissa, olimme rukoilleet (jo vain, joku etupenkista nousi ja kaikki muut meita lukuun ottamatta yhtyivat mukaan) ja paasimme lahtemaan. Lopulta. Odotusta helpotti paikallinen ihastuttava teinitytto sisarineen, jotka kyselivat silmat pyoreina meilta kaikkea tajuttuaan, etta puhumme hieman espanjaa. Heista meidan vaaleat hiukset ja iho olivat kauniita (kateellisuuden periaatteen mukaisesti meista taas he ovat tummine piirteineen niin kauniita) ja parasta oli, kun he kuulivat, etta voimme Suomessa tehda lumiukon oikeasta lumesta. Olisittepa nahneet lasten silmat. Nukuimme saatopaivan jalkeen aika hyvin bussissa aamuneljaan, jolloin olimme perilla Cartagenassa. On todella loistavan katevaa, etta bussimme saapuvat aina epainhimillisimpaan aikaan perille. Meidanhan piti aluperin pysahtya Santa Martan kaupungissa ja Parque Nacional Tayronan kansallispuistossa, mutta viivastyneen lahdon ja superhankalan rajan ylityksen jalkeen paatimme tulla suoraan Cartagenaan brittien kanssa. Neuvottelimme asemalla taksin hinnan, ja kuski survoi kaikkien rinkat takakonttiin sitoen ne hihnalla siten, etta takapaksin luukku oli aivan pystyasennossa. Joo ei mitaan ongelmaa, kyytiin vain me sylikkain etupenkille ja menoksi! Selitimme kuskille, etta britit jaavat toisen hostellin kohdalla pois ja me toisen. Brittien paikkaan paastyamme kuski rupesikin urputtamaan, ettei tieda toista paikkaa tai sen sijaintia eika lahtisi sinne ollenkaan. Ilmoitimme, etta silloin maksamme vaan puolet sovitusta hinnasta. Kuski vastasi tahan lukitsemalla Eevan rinkan takakonttiin ja vaatimalla, etta maksamme koko summan nyt. Panu sai repaistya rinkan takakontista, kun kuski raotti sita hieman laittaakseen narun sisalle takakonttiin. Silloinpa kuski tempaisi nyrkit esille ja uhkasi lyoda, jos ei makseta. Seka Panu etta Eeva olivat todella lahella tinttasta inttavaa kuskia oikeasti lattyyn. Vanhin brittiporukasta (ilman espanjan ymmarrysta) hieman hermostui tilanteesta ja heitti kuskille 10 usan dollaria kateen, jolloin kuski lahti. Taman jalkeen saimme uuden taksin pilkkahintaan edelliseen verrattuna. Taalla tapaa todella paljon hienoja ihmisia, mutta valilla tuntuu, etta "yksi mata omena voi pilata koko sadon". Olimme buukanneet hostellimme vasta seuraavaksi yoksi emmeka tietenkaan saaneet huonetta aamukuudelta. Kiltti yovuoron kaveri paasti meidat kuitenki puoliksi rempassa olevaan huoneeseen nukkumaan - siella oli kuitenkin sangyt. Kuollut torakkakaan ei hetkauttanut enaa tallaisen matkan jalkeen. Nukuimme siina puolille paivin, jonka jalkeen saimme vihdoin oman huoneen ja paasimme suihkuun. AAMEN! Naita seikkailuja seka byrokratian, korruption ja saatamisen maaraa ei taatusti tule Suomessa ikava!

 - Kukkaloistoa.

 - Paikallinen kulkupeli.

 - Rantapedikyyrit.

Lahdimme virkistaytyneena katselemaan vahan meininkeja kaupungille ja yllatyimme todella positiivisesti nakemastamme. Cartagena kipusi heti molempien mielesta Etela-Amerikan kauneimpien kaupunkien joukkoon. Hotellimme oli vanhan kaupungin puolella, ja sielta oli lyhyet etaisyydet kavella mihin vain. Itse vanha kaupunki on jakautunut ulompaan ja sisempaan vanhaan kaupunkiin. Sisempi vanha kaupunki on suojattu kokonaan muurilla, jonka konkistadorit rakensivat vuosina 1500-1700 suojaamaan tata tarkeaa satamakaupunkia merirosvoilta ja muilta rotostelijoilta. Vahemmalla suojalla oleva ulompi vanhan kaupungin osa on huomattavasti karsineempi kuin sisempi. Joka tapauksessa Cartagenasta loytyi ihania parvekkeita kukkineen, paljon vareja, idyllisia pikkukatuja, tunnelmallisia ravintoloita ja baareja seka ylipaataan vain hieno tunnelma. Varsinkin iltaisin tuntui kuin olisi elanyt jotain satua, kun kavelimme pitkin pikkukujia ja aukioita, katselimme nahtavyyksia ja pysahdyimme drinkille ulkoterassille salsaa kuuntelemaan.

- Hetki ennen...

- ...auringonlaskua.

Itse joulun vietto erosi hieman suomalaisesta versiosta, silla ei sita aivan taysin paase joulutunnelmaan lampotilan ollessa yli hellerajan paivin oin. Ei meilla kinkkua ollut, mutta paivat hikoiltiin kylla kuin pienet siat. :D Kavimme aattona hyvin syomassa ja makoilimme kaikessa rauhassa hotellilla fiilistellen Youtubesta suomalaisia kauneimpia joululauluja. Molemmilla oli hieman ikava perhetta ja ystavia seka jouluruokia, muttei Suomea sen enempaa. Taman voi oikeastaan yleistaa koko matkan ajalta. Ihmisia ja ruokaa on ollut ikava, mutta muuten jaksamme hyvin odottaa helmikuuhun asti. Aattoiltana lahdimme brittien kanssa istumaan iltaa ja jatkoimme sielta baariin. Oli todella mukavaa mutta hieman erikoista tanssia salsaa hiki paassa jouluaattona. Joulupaivan vietimme koko porukalla rannalla, ja illalla lahdimme kahdestaan istumaan iltaa tunnelmalliseen ulkoilmabaariin paa-aukiolle. Tapanina kavimme viela katsastamassa muurin paalle rakennetun Cafe del Mar -baarin, joka oli todella miellyttava. Hieman kalliitahan nuo tyylikkaita ihmisia houkuttelevat tunnelmalliset ja fancyt paikat ovat, mutta kiva niissa on kayda istumassa iltaa. Katselimme Etela-Amerikan viimeisena iltanamme muutaman tanssiesityksen, jonka jalkeen kiitimme britteja seurasta, silla seuraavana paivana oli jo suuntana lentokentta ja Vali-Amerikka (miten me ollaan jo taalla asti?!).

 - Cartagena.

 - Pikkukatuja.

Reissua on takana lahes nelja kuukautta, kahdeksan maata ja yksi jattikokoinen maanosa - niin uskomattomalta kuin se tuntuikin ensimmaisella viikolla Riossa. Tassa sita kuitenkin ollaan ja nyt on aika jatkaa Vali-Amerikkaan. Etela-Amerikka on noin yleisesti sanottuna Kaakkois-Aasiaa vaativampi niin matkustuksellisesti kuin kielenkin kannalta. Asennoitumalla oikein pitkat bussimatkat eivat kuitenkaan paljon heilauta, ja valttava espanja on pikkuvaivalla opeteltavissa. Jos maanosa tarjoaa haasteita, niin tarjoaa se myos monipuolisesti vastinetta pitkille matkoille ja muille saadoille. Taalta loytyy mahtavia vuoria, erikoisia luonnonnahtavyyksia (korallit maalla, suola-aavikot yms.), rantoja, tsillausta, kauniita kaupunkeja ja hyvaa menoa. Ruokakulttuuriin olemme joutuneet kuitenkin pettymaan muutamia loistavia pihveja ja hassuja sattumia lukuunottamatta. Pidempia lassyttamatta alla on Kolumbia paketoituna ja mietteita Etela-Amerikasta molemmilta.

- Muurit suojana.

Kolumbia pahkinankuoressa:

• Plussat: turvallisuus, Cartagena
• Miinukset: huonot tiet vuoristossa, Bogotan sade
• Erikoista: massiivinen poliisien maara
• Paikallinen keittio: Maracuya-mehut, makeat leivonnaiset

Etela-Amerikan fiilikset lyhyesti molemmilta pikkuhaastiksen muodossa:

1. Hienoin/erikoisin kokemus? 
• e: 4 paivan Santa Cruz -vaellus Perussa.
• p: 4 paivan suola-aavikkoretki Boliviassa - nimenomaan erikoisia nahtavyyksia ja paljon.
2. Tulen muistamaan tämän ajan tästä/näistä asioista? 
• e: Tuorepuristetuista mehuista, espanjan kielen opiskelusta, luonnonnahtavyyksista, busseista, (Panun puujalkavitseistä:)) ja latinalaisesta musiikista.
• p: Latinovibasta, upeista luonnonnähtävyyksista, monipuolisuudesta (vrt. esim. Kaakkois-Aasia), pitkista bussimatkoista.
3. Vastasiko kokemus etukäteisolettamuksia Etelä-Amerikasta? 
• e:  Kyllä, vaikka hirveästi olettamuksia ei ollut. Turvallisuuden kasvu on yllättänyt positiivisesti. Miehet ovat lyhyempiä kuin luulin ja täydellisiä bikinipeppuja ei ole tullut niin paljon vastaan kuin oletin (elämän tärkeimpiä olettamuksia!)
• p: Ei niitä oikein ollut. Ruoka petti pahasti, mutta musa, meno ylipaataan ja nahtavyydet eivat.
4. Paras kaupunki, paras retki, paras luonnonnähtävyys? 
• e: Cartagena Kolumbiassa, Santa Cruz-vaellus, Bolivian suola-aavikot/laguunit.
• p: Paras kaupunki oli joko Rio de Janeiro tai Cartagena - molemmat omalla tavallaan, retkena paras oli suola-aavikot ja ehka hienoin nahtavyys olivat lumihuippuvuoret Santa Cruz tai itse suola-aavikko Boliviassa (erikoisin nakemani).
5. Mitä ei jää erityisesti kaipaamaan/mikä oli negatiivista tässä maanosassa? 
• e: Ruokaa, liian kylmiä yöbusseja, kapeita vuoristoteitä. Miinuksena ettei ehditty Amazonin uumeniin.
• p: Kaikenlaista säätöä, ruokaa, hustlausta ja hustlareita, pitkiä bussimatkoja, budjetin laskentaan ja rahan kanssa raplaamista.
6. Kielikysymys? Suosittelisitko matkakohteeksi - ja mitä kohdetta/kohteita? 
• e: Espanjan avulla matkasta nauttii PALJON enemman ja paikalliset arvostavat eletta. Taalla taksikuski katsoo hyvin kakkosella, jos hanta kiittaa heittamalla "Cheers mate!" Maanosa tarjoaa monipuolisesti kaikkea. Peru yksi parhaista kohdemaista.
• p: Ilman espanjaa voi varmaan pärjätä, mutta jo pienin alkein selviaa huomattavasti paremmin ja saa parempaa kohtelua. Pikakurssi ennen reissua ja eikun käyttämään! EHDOTTOMASTI suosittelen matkakohteeksi. Kaikenlaista loytyy, ja voisin suositella hyvin esimerkiksi Kolumbiaa tai Venezuelaa. Kohde riippuu paljolti siita, mita reissultaan hakee. Joka maassahan tietysti kannattaa kayda... :D
  
7. No olikos se sitten niin vaarallista kuin aina sanotaan? 
• e: Eihän se ollut, tarpeen vaatiessa antaa vain konnalle avoläpsyn.. you know!
• p: Eipä oikeastaan. Kaikkea täällä on ihmisille sattunut, mutta maalaisjärjellä ja pienellä vaivalla säästyy paljolta.
8. Jotain lisättävää? 
• e: Reggaeton soi sit tupareissa :)
• p: ¡La gente esta muy loca! Rock on South America!!

Vali-Amerikassa edessamme on Perun kokoinen matka tallustettavana. Katsotaan, mita kommelluksia siella sattuu. Pysykaa kuulolla, we´re not done yet!