Etela-Amerikan Ateenassa

Lahdimme Quitosta jatkamaan viiden tunnin "lahibussilla" kohti Ecuador-Kolumbia-rajaa, Ecuadorin puolen rajakaupunkiin Tulcániin. Saavuimme perille ajallaan ja lahdimme kohti rajamuodollisuuksia. Odotimme huume- ja asetarkastuksia niin kuin meille oli ennalta kerrottu, mutta eihan ne siella viitsineet edes vilkaista matkatavaroita. Selvisimme siis tehokkaasti eteenpain, ja otimme Ecuadorin puolelta samaa matkaa rajaa ylittaneen paikallisen kanssa jaetun taksin bussiasemalle. Pikaisen kyselyn jalkeen selvisi, etta puolen tunnin paasta lahtisi bussi paakaupunkiin, Bogotáan. Tuli muuten vahan kiire juosta vaihtamaan rahaa, ostaa juomista bussiin ja hommata jostain viela syomista. Bussiin selvittiin ja se lahti lahestulkoon ajallaan liikkeelle. 

 - Kuorma-auto maalastissaan tien tukkona.

- Kolmen tunnin aikana machot saivat kaksi maapalaa lavalle!!

Lippuja ostettaessa matka-ajaksi ilmoitettiin 24 h, bussiin astuessa 24 h + mahdollisesti 5 h riippuen jostain reittivalinnoista. Aijai kun ei viela tiedetty, mihin veneeseen olikaan hypatty. Aamupysahdys oli jossain paikallisessa ravintolassa kymmenen aikaan seuraavana aamuna, jolloin oli yhteensa matkustettu jo vuorokausi. Gringoilla sattui olemaan sen verran huono tuuri, ettei tosiaan ollut taskussa oikein muuta kuin jenkkilaisia rahoja. Kolumbian puolella ei paljon auta grin + go eli USD ja menoksi. Kolumbian pesoja oli yhteensa neljan euron arvosta, joilla saimme makkarat ja kolme pottua per larvi. Noh, ei siina mitaan! Ollaan illalla kuitenkin perilla. Tauon jalkeen ehdimme jatkaa matkaa kolmisen tuntia ennen kuin pysahdyimme pelottavan tutun oloisesti jonoon. Kun jono ei edennyt, kavimme vilkaisemassa, mista viivastys johtuu. Kappas vaan, kun oli avolavakuormuri kaatunut keskelle tieta muta-nurmikkolaattalastinsa kanssa. MILLA MAIHALLA TAAS? Autojono sen kun kasvoi, ja porukka vaan katseli kaatunutta kuormuria ja heitti vitsia. Viereen tuli vastaava kuormuri, johon olisi voinut aloittaa siirtamaan kaatunutta lastia, mutta  kolumbialaiset eivat taida olla tyomiehia. Kylla siina moni ehti pyoritella paataan  tilanteelle. Reilun kolmen tunnin paasta paikalle tuli hinaaja-/nosturiauto, jolla alettiin repia kuormuria irti. Viiden tunnin paasta tie oli selva, ja paasimme jatkamaan hitaasti jonossa eteenpain. Edessa oli toinen yo bussissa, ja unelmoimme ruuasta. Keksimme kilpaa eri mielitekoja ja kuolasimme vesi kielella... :D Aivan tarkkaan meille ei selvinnyt, mista matkaan tuli viela arviolta 15 h ylimaaraista. Joka tapauksessa 50 tuntia Quitosta lahdon jalkeen saavuimme vihdoin Bogotáan.

- Uinuva tytto bussissa.

 - La Candelarian iltaelamaa.

Kaukana on Bogotá Pablo Escobarin paivista, kun poliiseja on enemman kuin muissa maissa tahan mennessa yhteensa. Bogotá tuntui muutenkin turvallisimmalta paakaupungilta tahan mennessa. Keskustassa ja paavaylilla pystyi aivan hyvin liikkumaan kavellen alkuyostakin. Hostellimme oli La Candelarian vanhan kaupungin alueella. Lahialueen hostellit olivat hommanneet lisaksi oman vartijan partioimaan lahikorttelissa. Candelaria oli aikalailla taynna graffoja, mutta se ei jostain syysta vaikuttanut vanhan kaupungin vahvaan idylliin. Paakaupunki tarjosi myos sellaisia hienouksia kuin dubbaamattomia elokuvia, ihan siis alkuperaista liikkuvaa kuvaa lontooksi. Hopohopoleffaa ja poppareita - pienia iloja pitkasta aikaa!

 

- Kolumbialaiset pyhapaivan vietossa.

- Bogotán katukuvaa.

Lauantaina kavimme myos katsastamassa Bogotán yoelamaa Zona Rosan baarialueella. Etukateen visioimme alueella olevan muutaman baarin tasaisin valein. Taksimatkan jalkeen suut loksahtivat auki. 5-10 korttelin alueella oli reilusti paalle 50 eri baaria, pubia, ravintolaa ja yokerhoa. Pelkastaan kadulla oli helposti tuhansia ihmisia puhumattakaan baarien sisalla olevasta bilekansasta. Poppi raikasi kovaa ja parhaimmillaan viiden eri yokerhon musiikki kuului samassa paikassa. Helppohan siina on valita mukavan oloinen paikka tallaisesta tarjonnasta. Palloilimme hetken ympariinsa, jonka jalkeen valitsimme yhden semisti rauhallisemman paikan. Istuimme terassilla ja katselimme, kun hyvantuuliset ja hienosti pukeutuneet ihmiset fiilistelivat poytiensa ymparilla ja kavivat valilla heiluttamassa lantioitaan. Taalla on tosiaan tapana ottaa baarissa oma poyta, jonka ymparilla juodaan, tanssitaan ja seurustellaan koko ilta. Tanssijalkaa alkoi vipattamaan, ja kavimme itsekin hieman salsaamassa. Muutama ihminen taas vilkuili, kun paikan ainoat, vaaleat lansimaalaiset tanssivat. On se sitten niin ihmeellista!

- Vilsketta Zona Rosalla (googlesta kun ei uskallettu omaa kameraa ottaa mukaan).

- Museo del Oro.

- Kultainen aikajana.

Tanaan sunnuntaina kavimme viela ihmettelemassa kultamuseota, kun sattui sopivasti kuukauden viimeinen sunnuntai, jolloin museoihin paasee ilmaiseksi sisaan. Ihan mukava paikka, mutta Potosín hopeamuseo vei voiton. Nyt odotamme bussin lahtoa Kolumbian ja Venezuelan rajalle, josta jatkamme kohti Caracasia. Aivan nappiinhan se ei tamakaan mennyt, kun emme ehdi Tatua ja Riikkaa vastaan lentokentalle. Sisalukutaitomme on tainnut reissun aikaan ruostua, kun luimme lentoaikataulusta saapumispaivaksi tiistain. Varmaan aikataulumuutosta ennen se olikin nain - muttei sen jalkeen. Onneksi sahkopostit espanjaksi taipuvat jo jonkin verran, ja saimme hoidettua vieraille kyydin kentalta turvalliselle alueelle hostelliin, jossa on varaus yoksi valmiina. Jotenkin tuntuu, ettei taalla kaikki tai oikeastaan mikaan voi menna taysin nappiin. Olemme itse kuitenkin tiistaiaamuna perilla, jolloin retkikuntamme paasee jatkamaan matkaa. Vihdoin rannat kutsuvat!

- Entisajan loistokas sotavarustus.

¡Mañana, mañana! kuten sanonta kuuluu.